torstai 30. huhtikuuta 2015

HYVÄÄ VAPPUA!

Me toivotetaan Sennin kanssa nyt oikein hyvää vappua kaikille lukijoille! Me hiljennytään vapun viettoon ja palataan vapun jälkeen kuulumisilla :) Viettäkää mukavaa vappua ja muistakaa olla kiltisti!
 

maanantai 27. huhtikuuta 2015

Match show 25.4.

Lauantaina oli Kuuman koululla mätsäri, johon myös me päätettiin osallistua. Ilmoittautuminen alkoi kymmeneltä ja itse kehät alkoivat yhdeltätoista. Käytiin ilmoittautumassa ja päästiinkin hyvin alkupäähän, sillä oltiin kolmantena vuorossa. Plussaa oli, että jokaiselle kehälle oli tehty oma ilmoittautumis pisteensä! Ennen kehiä käytiin tekemässä pieni lenkki, jotta Senni sai tehdä tarpeensa ja hullutella energiaansa pois. Meidän kehässä oli ensin lapsi ja lelukoira -kehä, jossa oli tosi söpöjä lapsia. Ja voi kun kaikki oli niin innoissaan saadessaan palkinnot :)
Lapsi ja lelukoira kehän jälkeen oli vuorossa meidän kehä. Senni oli kolmantena arvostelu vuorossa eli kauheasti ei jouduttu odottamaan. Aluksi juostiin kehä ympäri, jonka jälkeen me menimme ensimmäisenä tuomarin eteen.

Juostiin kerran edestakaisin jonka jälkeen tuomari tuli ainoastaan silittämään koiraa.
Parikehästä saimme sinisen nauhan, joka oli kiedottu pienen luun ympärille. Senni sai odotellessaan syödä luun, koska niin kovasti halusi. Isoja koiria oli ilmoittautunut 20 eli hirveän kauan emme joutuneet odottelemaan, että pääsimme uudelleen kehään.
Sinisten kehään päästiin heti, kun kaikki isot koirat oli arvosteltu. Jouduttiin varmaan kymmenen minuuttia odottamaan yhtä koirakkoa, kun koiran omistaja oli toisessa kehässä. Kun vihdoin saatiin sinisten kehä pyörimään, tuomari juoksutti meidät kaksi kertaa kehän ympäri. Koirat taas seisomaan ja sieltä tuomari valitsi viisi parasta koiraa.
Me emme päässeet palkinnoille asti tällä kertaa. Eli tuloksena match showsta SIN ei sijoitusta.
Mätsäristä jäi ehkä hieman pettynyt olo, kun tuomari ei katsonut hampaita eikä kopeloinut koiria yhtään. Sen lisäksi jouduttiin odottelemaan sinisten kehään yhtä puuttunutta. Mutta yhteistyö meillä sujui ja tämä mätsäri meni täydellisesti verrattuna viime vuoden mätsäriin. Tällä viikolla ilmoittaudumme Tuurin Miljoonakoiraan, jossa bernit arvostelee suomalainen tuomari Satu Ylä-Mononen. Onko jollakin kokemusta ko. tuomarista? :)

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Koiranpäivän viettoa metsässä

Tänään on valtakunnallinen Koirienpäivä ja me viettiin päivää metsässä ihanien bernien kanssa. Aamulla startattiin kotoa puoli kymmenen aikaan kohti Ruostejärveä ja Hämeen luontokeskusta. Oltiin sovittu Villen ja Hannen kanssa treffit parkkipaikalle kymmeneksi, josta lähdettiin lenkille. Lenkillä oli mukana Senni, Simba, Otto ja Maiko. Neljä berniä rallatteli metsässä vapaana ja nauttivat toisiensa seurasta. Simba oli ihan rakastunut Senniin ja välillä muristiin, kun yritettiin selkään nousta.

Kaikki sulassa sovussa
Heti lenkin alkuun koirat otti ja lähti kauheeta vauhtia, Senni etummaisena, ja suoraan kaikki järveen! Maiko taisi olla ainoa joka ei mennyt uimaan, koska ei osaa uida. Kaikki muut sitten uivat ja joivat meidän kävellessä perässä paikalle.

Aina välillä sai varoa, kun kameran kanssa liikkui, sillä alle sadasosa sekunnin vierestä saattoi pyyhältää lauma bernejä, jotka eivät todellakaan katso eteensä :) Mutta noiden touhuilua oli mukava katsella, sillä koirat selvästi nauttivat toistensa seurasta. Maiko välillä teki omia temppujaan, kun ei jaksanut muiden seuraa. Ja Maiko myös löysi kalanraadon, kun ihmeteltiin, että mitä se siellä rannassa oikein teki.

Otto hamuilee oksaa
Kaikki peräkanaa pitkospuita pitkin

Simba yrittää kosiskella Senniä ;)
Matkan varrella pysähdyttiin katselemaan hienoja maisemia ja koirat saivat käydä taas uimassa. Virta noista ei kyllä tuntunut vähenevän yhtään, olikohan virkistävä järvivesi syynä siihen? Yli tunnin kävelyn jälkeen suunnattiin taukopaikkaa kohti, jossa juotiin kahvia ja nautiskeltiin pipareita. Kiitos Ville!
Otto ja Oton mahtava oksa
Nuotiopaikalla oli yllättävän vaikeaa pitää kaikki koirat pois sen aikaa, kun juotiin kahvia. Lopulta tyydyttiin siihen tulokseen, että koirat sai istua meidän seurassa. Siitä seurauksena olikin sitten koiria, joiden tassut oli aivan likaiset. Ei auttanut muuta kuin mennä rantaan ja heittää keppi järveen, jolla saatiin kaikki koirat (paitsi Maiko) uimaan ja tassut puhtaiksi.

Takana Otto, edessä Simba ja Senni oksa suussa
Maiko tyytyi katselemaan rannalla kastellen vain tassunsa
Taukopaikalta lähdettiin kävelemään takaisin autoille päin. Taasen kaikki bernit juoksivat kilpaa eteenpäin meidän kävellessä perässä. Muutaman kerran Senni ja Simba jäi taka-alalle taistelemaan keskenään, mutta huudettiin niitä, niin kyllä tulivat kauniisti luokse. Matkaa kertyi kaiken kaikkiaan päälle viisi kilometriä, joka oli sekin todella hyvä matka meille. Kaikilla oli hauskaa ja seuraavaksi suunnataan samalla porukalla uuteen retkikohteeseen.
Otto ja Maiko retken päätteeksi autossa
Mahtava päivä takana ja nyt Senni nukkuu onnellisena, vain kuorsaus kuuluu. Kiitos Ville, Otto ja Maiko sekä Hanne ja Simba mukavasta päivästä! :) Otetaan uusiksi pian, niin saa koirat höntsäillä yhdessä.

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Haastetta pukkaa

Saatiin haaste Noutapoika Rockyn Seikkailut-blogilta. Pitää siis vastata 11 kysymykseen ja tehdä seuraaville taas 11 uutta kysymystä.

1. Mikä on parasta koirassasi?
Ehdottomasti parasta Sennissä on se, että se ei ole vihainen kellekään, oli kyse sitten ihmisestä tai koirasta. Ja parasta on myös se, että se on todella kiltti koira. Se ei pentunakaan tuhonnut kuin olkkarista tapettia, siinä kaikki :)

2. Oletko tyytyväinen tämänhetkisten koiriesi määrään?
En ole. Haluaisin toisen koiran, mutta koska asun vanhemmillani niin minulla ei ole mahdollisuutta toista koiraa ottaa. Ja virallisestihan minulla ei kyllä ole yhtäkään omaa koiraa, Senni on mun vanhempien koira.

3. Mikä on parasta bloggaamisessa?
Parasta bloggaamisessa on se, että saa treenit muistiin ja niitä voi myöhemmin lukea ja vertailla nykyhetkeen.

4. Parhaat pentumuistot?
Ihan paras pentumuisto on se, kun haettiin Senni kotiin. Mutta niiltä ajoilta, kun Senni jo meillä sit oli, niin parasta oli se, kun sai nähdä pennun kasvavan ja kehittyvän.

5. Pystyisitkö kuvittelemaan elämää ilman koiria?
En pystyisi, minulle koirat on se, joka tekee talosta kodin.

6. Mikä on hyödyllisin temppu, jonka koiralle voi opettaa?
Mä en osaa oikeastaan sanoa, koska me ollaan hyvin vähän Sennin kanssa mitään temppuja tehty.

7. Mitkä olisivat ne kolme sanaa joilla kuvailisit koiraasi?
Ihmisrakas, energinen ja nopeasti oppiva.

8. Mitkä ovat blogissa sellaisia ominaisuuksia, jotka saavat aloittamaan sen lukemisen?
Ulkoasu tekee muhun suuren vaikutuksen ja se millaista teksti on. Sellaiset blogit on tylsiä, joissa on vain pari riviä teksti ja loput kuvia (toki tällaiset postaukset on joskus kivoja!).

9. Kaksi sinulle tärkeintä koiraharrastusta / mitkä kaksi kiinnostaisivat?
Kaksi tärkeintä ovat tottelevaisuus ja jäljestys. Minua kiinnostaisi haku ja suojelu.

10. Mitä rotua et ikinä ottaisi?
Chihuahua

11. Onnistunein kuva koirastasi/koiristasi?

Kysymykset haastetuille:

1. Miksi valitsit juuri kyseisen rodun/rodut?
2. Millaisia koirasi olivat olivat pentuina?
3. Miksi aloit kirjoittamaan blogia?
4. Kolme hauskinta tapaa, mitä koirallasi/koirillasi on?
5. Montako koiraa haluaisit omistaa?
6. Mikä on lempi koiraharrastuksesi, miksi?
7. Mistä keksit koirasi/koiriesi nimet?
8. Mistä olet ylpeä koirassasi/koirissasi?
9. Onko jokin rotu, mitä et haluaisi omistaa?
10. Mitä uudelle koiranpennulle kannattaisi opettaa, kun se tulee taloon?
11. Hauskin kuva koirastasi/koiristasi

Me haastamme: Toiveesta todeksi, Hertan, Kertun ja Martan, Luuhullut

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Messuilut on messuiltu

Lauantaina aamu kahdeksalta lähdettiin ajelemaan kohti Helsinkiä ja messukeskusta. Oltiin perillä puoli kymmenen aikaan ja suuntasin info pisteelle hakemaan bloggaajapassiani. Bloggaajapassi huppariin kiinni ja messuilu voi alkaa.


Aluksi me suuntasimme halliin, jossa oli kaneja ja lintuja. Olihan ne söpöjä ja haikeena muisteli omaa kania, joka nukkui kolme vuotta sitten pois. Kanien luota siirryttiin halliin jossa olikin sitten koiria ja kissoja ja paljon erilaisia näytteilleasettajia. Aika vähän oli tällä kertaa mitään ilmaisnäytteitä tarjolla!





Kaikki ylläolevat kuvat © Kristiina Kolinkanta
 
 
Messuilla olisi ollut paljon kaikkea kivaa ostettavaa Sennille, mutta tällä kertaa mukaan ei tarttunut kuin sellaisia joita oikeasti tarvitaan eli näyttelyihin numerolle käsitasku ja noutokapula. Itselleni ostin noutokapula avaimenperän, jota olin jo kauemmin etsinyt sekä viisi erilaista tulitikku askia, joiden kansissa on koirarodut joista pidän. Näiden lisäksi mukaan tarttui erilaisia ilmaisnäytteitä. Messut oli ihan mukavat ja seuraavan kerran lemmikkimessuille olen lähdössä marraskuussa, sillä mulla on sinne ilmaisliput.
 
 
 
 
 
Kuinka moni teistä oli messuilla? Mitä piditte? :)


lauantai 11. huhtikuuta 2015

Kunnolliset häiriötreenit

Oltiin Marikan ja Kristiinan kanssa suunniteltu, että mennään yhdessä treenailemaan, mutta ensimmäisenä suunniteltuna päivänä satoi vettä ja minä olin kipeänä. Torstaina sää sitten suosi jopa niin hyvin, että aurinko paistoi ja oli lämmin eli ei muuta kuin treenaamaan. Oltiin sovittu yhdeksitoista treffit treenikentälle, mutta me Sennin ja Kristiinan kanssa myöhästyttiin hieman. Marika oli aloittanut jo Marvinin kanssa treenailun odotellessaan meitä.

Ihan aluksi Senni sai harjoitella paikkamakuuta Marvinin ollessa lähellä, koska mä etsin treenitarvikkeita repusta. Muutaman kerran sai hieman kovempaan ääneen käskyttää takaisin maahan, kun meinasi mielenkiinto herätä liiaksi Marvinia kohtaan.



Me aloitettiin treenit paikkamakuulla, jossa palkkailin keskittyneestä ja tarkasta työstä. Keskittymisestä naksautus ja palkka etutassujen väliin, välillä heitin palkan suoraan suuhun. Huomasin, että suoraan suuhun palkkaaminen on Sennille huomattavasti parempi tapa, koska näin ei tule tarvetta jäädä haistelemaan maata.

Seuraaminen on se meidän kompastuskivi tai oikeastaan itse seuraaminen sujuu, mutta katsekontakti pitäisi treenata kuntoon. Seuraamista otettiin muutaman askeleen pätkissä eli seuraa käskyn jälkeen muutama askel ja palkka. Tehdään tällaisissa pienissä pätkissä eteenpäin, niin kuukauden päästä ollaan varmasti jo hyvällä mallilla tämän kanssa.



Katsekontakti. Koska tämä tuottaa suurta vaikeutta, treenataan tätä nyt aivan erikseen muista liikkeistä. Otettiin niin, että Senni makasi maassa (ei ollut käskyn alla) ja aina, kun katse tuli suoraan minuun eikä nappulaan niin naksautus ja palkka. Joo muutaman toiston jälkeen huomasi, että Sennin hoksasi idean ja alkoikin mukavasti hakemaan katsekontaktia minuun eikä nappulaan.

Jäävät. Otettiin ensimmäisenä liikkeestä maahanmenoa, joka sujuu nyt oikeastaan jo todella hyvin. Enää tosi harvoin tarvitaan käsiapua ja siitä olen ylpeä. Nyt pitäisi vie treenata niin, että saatais se normaalista vauhdista menemään maahan, koska olen vie hidastanut maahanmenon kohdalla omaa vauhtia.



Seuraavaksi vuorossa oli liikkeestä seisominen. Tässä me ollaan nyt siinä vaiheessa, että käsimerkin avulla jää seisomaan paikoilleen. Tästä seuraavaksi jatketaan siihen vaiheeseen, että käsimerkkiä ei enää tarvita ja seisominen saisi tapahtua himpun verran jämäkämmin.

Jäävien jälkeen me otettiin paikallamakuu häiriön kanssa. Käskytin Sennin maahan jonka jälkeen itse menin noin seitsemän metrin päähän seisomaan. Marika käveli Sennin vierestä ja välillä seisoi aivan Sennissä kiinni. Mä naksautin, kun ei reagoinut mitenkään ja palkkasin. Eli ihmisen liikkuessa vieressä paikkamakuu sujuu hyvin. Seuraavaksi testataan, kun koira makaa vieressä, että miten käy.


Tekstin kaikki kuvat © Kristiina Kolinkanta

Lopuksi Senni sai vie treenailla sivua ja seuraamista Kristiinan kanssa. Ihan mukavasti meni ja Kristiina osasi hyvin ohjata vaikka ensimmäistä kertaa treenasikin :) Kristiina otti myös Sennin kanssa näyttelyjuttuja sillä me ollaan menossa loppukuusta mätsäreihin.

Kiitos Marika mukavasta treeniseurasta ja treenataan ihmeessä useammin yhdessä, saa koirat häiriötä ja me treeniseuraa toisistamme.

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Testissä: Relaxant Animal korvapuhdiste


Me saimme hetki sitten Detrialta myöntävän vastauksen yhteistyöhön ja saimmekin valita heti kolme tuotetta itsellemme. Tuotteet saapuivat meille viime viikolla ja ensimmäisenä niistä pääsi testiin Relaxant animalin hoitava korvapuhdiste. Muista tuotteista saatte lukea myöhemmin.

Relaxant Animal Hoitava Korvapuhdiste on koirien korvakäytävän puhdistukseen ja huuhteluun tarkoitettu liuos. Valmisteella on kolme vaikutusta:
1) Puhdistaa korvakäytävän korvavahasta, liasta ja tulehduseritteistä.
2) Lievittää kutinaa ja rauhoittaa ihoa.
3) Estää ulkokorvantulehdusta aiheuttavien hiivojen, bakteerien ja sienten kasvua.

Relaxant Animal Hoitavaa Korvapuhdistetta voi käyttää sekä kroonisissa että akuuteissa korvakäytävän ongelmissa. Erityisen suositeltava tuote koirille, jotka kärsivät ulkokorvantulehdusta aiheuttavien hiivojen ja bakteerien liikakasvusta korvissa.
Relaxant Animal Hoitavan Korvapuhdisteen käytöllä voi ehkäistä mikrobien liikakasvusta johtuvien korvaongelmien kehittymisen lääkehoitoa vaativalle tasolle. Valmiste on luonnontuote, jonka tehoaineet on eristetty Lapissa kasvaneista luomulaatuisista yrteistä. Valmisteen on tutkittu estävän yleisimpien ulkokorvan tulehduksia aiheuttavien hiivojen ja bakteerien kasvun. Kataja (Juniperus communis) on tehokas, mutta samalla kuitenkin hellävarainen antimikrobinen ainesosa.
Sianpuolukka (Arctostaphylos uva-ursi) ja mustikka (Vaccinium myrtillus) hillitsevät allergisia reaktioita ja rauhoittavat ihoa. Allantoiini rauhoittaa, kosteuttaa ja suojaa ihoa. Valmisteen miedot pinta-aktiiviset ainesosat liuottavat hellävaraisesti likaa, korvavahaa ja muita korvan eritteitä. Valmiste ei sisällä alkoholia tai propyleeniglykolia. Ei doping-varoaikaa. Tarkka käyttöohje tulee pakkauksen mukana.

Sennillä on nyt alkanut kerääntymään korvakäytävään likaa ja tämä puhdistaja tuli sopivaan aikaan meille. Tuotetta on helppo käyttää ja ei mielestäni haise edes pahalle. Ollaan käytetty tätä nyt muutamia kertoja ja en voi todeta, kuin että on todella hyvää! Poistaa lian hyvin korvista ja tuotetta on mukava käyttää.

Tuollainen 100ml pullo maksaa Detrian verkkokaupassa 19,90€ eli hinta ei ole todellakaan päätähuimaava, koska tuote on kotimainen. Me suositellaan tätä tuotetta kaikille, meidän hoitotarvikkeiseen tämä tuote jää. Ja tätä tuotetta tulen käyttämään myös tulevilla koirilla.

(*postaus toteutettu yhteistyössä Detrian kanssa) 

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Haaste


Me päätettiin ensimmäistä kertaa osallistua Paikka ja hyppy -blogin haasteeseen, koska vuodenaikahaaste tuntui hauskalta. Tässä meidän vuodenaikahaasteen kuvat!



Talvi

Kevät

Kesä

Syksy

perjantai 3. huhtikuuta 2015

Pallohullulle pallo pääsiäiseksi

Me voitettiin hetki sitten Hölmöillen blogista arvonta, jossa oli mukavia palkintoja luvassa. Eilen sitten pääsiäisen kunniaksi saatiin tuo paketti hakea postista kotiin. Postista haettiin myös yhteistyökumppaniltamme paketti, mutta siitä myöhemmin luvassa omaa postausta. Palkinnot oli todella mukavia ja hyödyllisiä meille. Sennille paketissa oli yksi palkinto ylitse muiden ja sen huomaa myös alemmasta kuvasta.


Pallohan se lemppari sitten meidän pallohullulle oli. Ja eilinen päivä sitä kannettiin aina suussa ja esiteltiin sitä kaikille, jotka ovesta sisään tuli. Paketissa oli siis 4 rullaa pirteän värisiä kakkapusseja, keväisen värinen naksutin, herkkuja, pallo ja aivan älyttömän kaunis kortti, jossa sisälle oli meille kirjoitettu vie hieman onnitteluja ja kuulumisia! :) Kiitos Maare näistä ihanista palkinnoista ja hienosta kortista.

Tänään me käytiin pääsiäisen kunniaksi ilahduttamassa mun mammaa ja vietiin Sennin kanssa pääsiäisherkkuja. Oli ihana nähdä, kun mammalle tuli hyvä mieli Sennin näkemisestä. Meillä oli myös oiva tilaisuus testata mitä Senni tykkää pyörätuolista ja rollaattorista. Mä menin pyörätuolilla Sennin vierestä ja kerran ihan hiljaa ajoin päin, mutta eipä tuo mitään välittänyt. Innoissaan se vain tuli istumaan viereen ja kerjäsi rapsutuksia. Ehkä me sitten kohta käydään hali berni testissä ja aletaan tekemään keikkoja, niin saadaan tehdä mukavaa vapaaehtoistyötä.

Nyt me toivotetaan Sennin kanssa kaikille lukijoille oikein mukavaa pääsiäistä! :)